Materialisoitunut unelma melkein 30 vuoden takaa

Muistan kohtuu elävästi ensimmäiset käyntini Tykkimäen huvipuistossa. Olin vielä liian pieni siihen aikaan Suomen kovimpaan laitteeseen, Taifuuniin, joten aluetta tuli kierrettyä ja tutkittua tarkemmin. Yksi ehdottomasti mielenkiintoisimmista paikoista oli kuitenkin hämärästi valaistu pelisali, jonka takaseinältä löytyi aivan loputtomalta näyttänyt rivi flippereitä! 80-luvun lapsena olin itse sitä ikäluokkaa, jolle flippereiden ei enää pitänyt olla "se siisti juttu", ne olivat vanhojen aikojen kohta katoava dinosaurus jatkuvasti kuumenevan videopelialan alla. Silti se metallinen kuula poukkoilemassa lasin alla olevassa pienessä maailmassaan jaksoi kiehtoa minua vuodesta toiseen.

Ennen kuin päästään unelmaan pelihallista, oli ensin unelma omasta flipperistä. Se oli jotain, mikä nousi kerta toisensa jälkeen pinnalle. Meni kuitenkin melkein 20 vuotta ensikohtaamisesta, ennen kuin eräänä Helmikuun iltana ensimmäinen oma flipperi oli viimein kotona. Samana vuonna koneiden määrä nousi lopulta viiteen ja sukulaiset vitsalivatkin käydessään siitä, pitäisikö minun perustaa pelihalli.

Ensimmäisen oman flipperin ostamisesta ehti vierähtää reilut 11 vuotta, kunnes vitsi muuttui todeksi. Flipperit olivat jo käytännössä kadonneet kentiltä ja jos eivät vielä olleet lopullista kuoliniskuaan saaneet, olivat usein siinä kunnossa ettei niistä juuri iloa kenellekään ollut. Oma pelikokoelma oli ehtinyt kasvaa siinä kohtia seitsemään, rajoittavana tekijänä pääasiassa tila. 2011 perustetun Hopeakuula ry:n myötä halusimme tuoda flipperin takaisin pelaajien ulottuville ja ei kauaakaan kun Wanha Haitaritehdas tunnettiin yhtenä Suomen harvoista yleisölle auki olevista pelipaikoista.

Ajat muuttuivat, Hopeakuula ry:n kaksi muuta perustajajäsentä jatkoivat omille teilleen ja yhdistys oli hetken aikaa tyhjän päällä. Muistelin ajoittain valojen välkettä hämärässä hallissa Tykkimäellä ja etsin inspiraatiota tuon palauttamiseen. Olen käynyt kilpapeliurani aikana kymmenissä eri pelihalleissa, mutta vieraillessani Pinball Jones-pelihallissa Coloradossa, koin viimein sen ahaa-elämyksen mitä olin etsinyt pitkään. Katsellessani paikan hämärähköä värivalaistusta ymmärsin heti mikä Haitaritehtaalla oli vikana: alkuperäinen valaistuksemme oli aina valkoinen, joka sai paikan muistuttamaan enemmän varastohuonetta jossa on pelejä kuin oikeaa pelihallia.

Amerikasta kotiin palattuani aloin rakentaa omaa visiotani valaistuksesta. Kuukautta myöhemmin viimeinenkin valonauha oli katossa ja ovesta astuessa salin puna-violetti-syaaniin oletusvalaistukseen koin itse ensimmäisen kerran todella pitkään aikaan tuleeni oikeaan pelihalliin Kouvolassa. Toivon todella, että kävijämme saavat myös kiinni siitä kadonneen ajan tunnelmasta, jonka valojen välke ja flipperin kilke saavat aikaan!

Allekirjoittanut jälleen valojen loisteessa.

-Ari